keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Herkulliset Suklaaraitacookiet

cookies, M&M´s, suklaa, keksit


SUKLAARAITACOOKIET

25 kpl

200 g voita
2 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
150 g suklaamakeisia tai -rakeita
+ pinnalle 70 g leivontasuklaata

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja vatkaa ne hitaasti voivaahtoon. Sekoita joukkoon (lusikalla) myös suklaarakeet. 

Pyöritä taikinasta pieniä palloja, ja litistä pallot pellille, leivinpaperin päälle. Paista keksejä 175 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes ne ovat hiukan ruskistuneet reunoiltaan, mutta ovat vielä keskeltä pehmeitä. Anna keksien jäähtyä ennen kuin siirrät ne.

Keksien jäähdyttyä sulata leivontasuklaa mikrossa, ja kaada suklaa pieneen pakastuspussiin. Leikkaa pussiin pieni reikä, ja kuorruta keksit suklaalla mielesi mukaan. 


Taustatarina:

Olen syönyt muutamissakin juhlissa cookieita, joissa on näkyvästi M&M's-rakeita keksien pinnalla. Halusin tehdä juuri sellaisia tyttäremme 1-vuotissynttäreille. Valitsin netin syövereistä mielestäni parhaimman reseptin, joka on tässä

Täytyy myöntää, että puntaroin mielessäni pariinkin otteeseen, että onko todella niin, että M&M's-rakeita ei ripotella keksien pintaan paistamisen jälkeen. Mutta kun ohjeessa ei sitä mainita ja leivonta on siitä helppoa, että ohjeita noudattamalla onnistuu aina, niin en sitten ripotellut rakeita keksien pintaan erikseen. 

Virhe. Keksien ulkonäkö oli pettymys! Kaikki suklaarakeet olivat kadonneet taikinan syövereihin. Keksien pinnassa näkyi vain epämääräisiä kohoumia, ei väriä, ei M&M's-rakeita. En voinut tarjoilla keksejä sen näköisinä, joten pelastin tilanteen ostamalla kaupasta leivontasuklaata, jota sulatin jälkikäteen cookieiden päälle. Ja voilá, uusi Suklaaraitacookies-ohje on syntynyt!

Keksit saivat kehuja niin ulkonäöstä kuin maustakin (tietysti, kuka olisi syönyt pahoja cookieita!?), mutta taisin vuodattaa jokaiselle vieraalle tämän epäonnisen tarinani... :D Avauduin myös eräälle äidille, joka on tiettävästi leiponut juuri sellaisia keksejä, joita olisin halunnut tehdä. Onneksi sain häneltä jälkikäteen the ohjeen, jota aion vielä testata. 

Sitten saan cookieita, joiden pinnassa on M&M's-rakeita, kuten halusinkin! Jaan ohjeen sitten täällä kunhan olen leiponut keksejä! Siihen saakka kannattaa kokeilla näitä! ;)

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Perinteiset Kaneliässät

kaneli, keksit, piparit

Eräs marttaystäväni vihjasi keväällä, että hyvälle Kaneliässäohjeelle ja blogipostaukselle olisi tilaus. Tartuin tähän ja leivoin tyttäreni 1-vuotissynttäreille My Little Pony -kakun lisäksi mm. näitä niin ihania ja nostalgisia Kaneliässiä.

En edes muista koska olen leiponut Kaneliässiä viimeksi, ehkäpä ylioppilasjuhliini!? Sen muistan, että tein ne pursottamalla. Nyt päätin tehdä sileitä versioita. 

Taikinasta tulee juuri ja juuri koossa pysyvää, mikä takaa ilmavat ja rapsakat Ässät - ei mitään hampaat särkevää junttaa! Ohje on siis hyvä, suosittelen. Ja kanelia on riittävästi, sen pitää maistua!

Omista Ässistäni tuli melko pullukoita - jos haluat siroja ja pieniä, niin tee taikinapötköistä todella ohuita, silloin saat myös enemmän (n. 60 kpl) keksejä.

Ässät uuniin menossa - näinkin siroista taikinapötkylöistä tuli jättejä Kaneliässiä


PERINTEISET KANELIÄSSÄT 

(40 muhkeaa)


200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta

Kaneli-sokeriseos:
3 tl kanelia
3 rkl sokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen niin, että taikina jää kuohkeaksi. Lisää jauho-leivinjauheseos ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina jähmettymään jääkaappiin puoleksi tunniksi. Jaa taikina neljään osaan ja pyörittele jokaisesta ohut  (Ø 1,5 cm) pitkä pötkylä, jonka pätkit kymmeneksi, n. 8 cm mittaiseksi pikkupötköksi. Pyörittele pikkupötköt kaneli-sokeriseoksessa ja muotoile ne ässiksi. Paista ässiä uunin keskiosassa 175 asteessa n. 15 min tai kunnes ässät ovat kypsiä ja kauniin ruskeita.


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Karppaajan Mansikkakakku (gluteeniton & sokeriton)

sokeriton, gluteeniton, vhh, kakku



Meille oli tulossa vieraita Norjasta, ja jotain kahvihyvää oli leivottava. Koska tarjosimme vieraillemme myös päivällisen, niin kahvipöytään ei tarvinnut leipoa sen seitsemää sorttia. Tyttäremme synttäreiden jälkimainingeissa olen syönyt sokeriövereitä päivittäin (mm. ylimääräiset keksit ovat poltelleet kaapissa aivan liikaa...), joten päätin tehdä sokerittoman kakun, niin hullulta kuin se kuulostaakin. 


Olen leiponut aiemminkin ekokakkuja ja -leivoksia, mutta niissä on ollut makeutuksena banaania, taateleita, vaahterasiirappia, tai muuta puhdasta hiilaria. Tässä kakussa ei ole mitään muuta makeutusta kuin karppisokeria, jossa on siis hiilaria (sokeria) tasan nolla! Oman sokerini ostin Prismasta. 

Karppisokerin maku muistuttaa xylitolia - siinä on sellainen "viileä" sivumaku. Yllätyin karppisokerin leivontaominaisuuksista; se vaahtoutui hyvin! Taikinasta tuli paksua, melko vaahtomaista, ja todella maukasta! Karppikakku kypsyi melko hitaasti, joten paistaessa kannattaa olla tarkkana - kakun pinta kärtsähtää helposti. Kakku uunista ulos heti kun se on kypsä.

Leivoin kakun mantelijauhoista; vaihtoehtona olisi ollut esim. kookosjauho. Kakusta ei tullut lainkaan rakeista, mitä mantelijauhoon tehdyt leivät usein ovat, ja siitä plussaa. Valmistin kakun jo edellisenä päivänä, ja pidin sitä yön yli jääkaapissa. Jäähtyneenä ja kylmänä kakun siirtäminenkin oli helppoa - ei murenemisongelmia. 

Kuorrutin kakun tuorejuusto-voiseoksella + mansikoilla. Seuraavalla kerralla aion kostuttaa kakun ennen tarjoilua, ja kakun päällehän voi laittaa tuorejuusto-voiseoksen sijaan vaikka kermavaahtoa! Ja jos kakusta haluaa vaalean, niin jättää vain taikinasta kaakaojauheen veks.

Kakku oli maukas, vaikka olin alkuun skeptinen. Sitä kehuttiin ja santsattiin, ja jopa miehet pitivät siitä. Myös 1-vuotias tyttäremme söi innoissaan parikin palaa omin pikkuisin sormin... :D Suosittelen! Ohjeen bongasin täältä.


KARPPAAJAN MANSIKKAKAKKU


1,5 dl karppisokeria
3 kananmunaa
150 g voita
2 dl manteli- tai kookosjauhoa
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl aitovaniljaa
2 tl leivinajauhetta

Sulata ja jäähdytä voi. Vatkaa munat ja karppisokeri vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voi muna-karppisokeriseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti taikinan sekaan. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa karppisokeria. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa uunin alatasolla 25 minuuttia. Kakku palaa herkästi, joten tarkkaile kakkua paiston loppuvaiheessa. Anna kakun jäähtyä vuossa ja irrota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä.

Kuorrute:

200 g tuorejuustoa
50 g voita
2-3 rkl karppisokeria
(1 tl marjajauhetta, jos haluat kuorrutteeseen väriä)

Vatkaa huoneenlämpöiset ainekset vaahdoksi sähkövatkaimella. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa karppisokeria. Levitä seos jäähtyneen kakun päälle ja koristele kakku tuoreilla mansikoilla.


vhh, karppaus, gluteeniton, mansikkakakku

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

1-vuotiaan My Little Pony -kakku

täytekakku, kermakakku, syntymäpäivät, koristelu


Pitkän ja vaikean pohdinnan jälkeen päädyin koristelemaan tyttäremme 1-vuotiskakun My Little Pony -figuurilla! Tämä siksi, että minikokoinen poni oli niin suloinen, ja sen avulla minun ei tarvinut alkaa väkertämään pääkoristetta itse.

Kuten aiemmin kerroin, pohdinnassa oli myös kakun 100 % ruusupursotuskoristelu. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että koko kakun koristelu ruusupursotuksella 1-vuotiaalle on vaan liian tuhtia. Etenkin kun tyttäremme on herkkä, pieni tutkimusmatkailija.

Päädyin yhdistelemään koristelussa ns. perinteisempää koristelua (sileä kermakuorrute) ja modernimpaa ruusupursotusta. Tämän vuoden trendinä on tehdä kakun päälle koristeseppele, joten värjäsin osan kermasta pienellä määrällä pinkkiä karkkiväriä, ja tein haalean roosalla kermalla isot ruusukkeet seppeleen muotoon kakun päälle. Käytin tavallista kermaa & vaniljakreemijauhetta, joten lopputulos ei ollut yhtä jämäkkä kuin testikakussa. Kakku tuli kuitenkin syötyä päivän aikana, ja koska ruusukkeet olivat vain kakun pinnassa, niin niiden kestävyys riitti hyvin.

kakun koristelu, syntymäpäivä, my little pony
Ruusukkeet valmiina!


Kermaruusukeseppeleen keskelle iskin ponin ja muutaman pinkin karkin ponia tukemaan - sen jalat kun ovat sellaisessa asennossa, että tasaisella seisominen ilman tukea oli hataraa!

Kakun leivoin tavalliseen tapaan, tällä kertaa kuudella kananmunalla - kakku riitti hyvin 25 syöjälle.

Ostin koristelua varten myös uuden tyllan, Wiltonin M1:n, jota on ylistetty ruusupursotusten teossa. Sillä saikin tehtyä huomattavasti paremmat ruusukkeet kuin tavallisella (IKEAn) tyllalla.

Täytin ponikakun itsetehdyllä omenahillolla & Sallisen vaniljakreemillä, ja kakku sai kovasti kehuja sekä ulkonäöstä että mausta. Valitettavasti en ehtinyt kuvaamaan kakkua kuin nopeasti koristelun lomassa, ja pääkuvassakin komeilee 5-vuotiaan pikkuseuraajan sormet! :D

Jos haluat olla nopea ja saada silti näyttävän kakun, niin suosittelen koko kakun ruusupursotusta. Se nimittäin tuli koristeltua huomattavasti nopeammin kuin tämä sileäpintainen kermakakku. Toki, jos kerman vain sutaisee pintaan, niin se käy nopeasti, mutta halusin pinnan olevan täydellisen sileä, ja sehän vei aikaa. Lopputulos oli kuitenkin bueno.

Ruusupursotus

kerma, täytekakku


Mietin kuukausi sitten millaisen kakun tekisin tyttäremme 1-vuotispäiville. Fantasiakakut ovat liian lällyjä, ja ruusupursotukset ovat näyttäneet muiden kuvissa niin upeilta, että oli pakko kokeilla ruusupursotusta.

Ruusupursotustekniikalla tehdyt kakut ovat mahtavia ja luulisi, että ne ovat vaikeatekoisia, mutta testikakku olikin yllätys: pursotus on todella helppotekoinen! 

En ottanut kuvia itse pursottamisesta, sillä netti on pullollaan ohjevideoita ja jo valmiita sivuja, hyvänä erimerkkinä tämä

Se on kerrottava, että pursotuksen alle kannattaa laittaa ohut kerros kuorrutetta, joka sitoo irtomuruset ja pitää pursotuksen paikallaan. Oikaisin hieman testikakussa ja jätin ohuen kermakerroksen veks - sehän näkyy alla olevassa kuvassa, kun pursotuksen lomasta vilkkuu kakkua. Kun sivelee alle ohuen kuorrutekerroksen, niin lopputulos on siistimpi ja alta kajastaa valkoista!


täytekakku, ruusupursotus


Kannattaa kiinnittää huomiota pursotuksen aineksiin. Normikermalla ei valitettavasti aikaansaa riittävän pysyvää pursotusta, vaikka se on sisällöllisesti parasta - ilman E-koodeja ja sakeutusaineita. Lisäksi kerman sekaan kannattaa laittaa jotain pitoainetta, esim. tuorejuustoa, rahkaa, ja/tai kreemijauhetta. 

Selasin monia ammattilaisten blogeja ja päädyin tällaiseen mixiin:


RUUSUPURSOTUSKUORRUTE:
(3 munan / 6 munan kakku)

1 prk / 2 prk Flora Vispiä
50 g / 100 g maitorahkaa
1 rkl / 2 rkl vaniljakreemijauhetta (esim. Sallisen)
1,5 tl / 3 tl sokeria

Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi, lisää maitorahka & vaniljakreemijauhe (siiivilöiden) + sokeri. Vatkaa jämäkäksi vaahdoksi, kaada seos pursotinpussiin ja pursota kakku.


Valitettavasti en muista sivustoa, josta tuon ohjeen bongasin. En löytänyt sitä edes uudestaan pikaisella googlauksella, mutta tuolla tuli todella pitävä pursotusmassa, jota myös vieraat kehuivat. Kuorrute ei ollut liian ätläkkää, ja ruurupursotus kesti hyvin jopa pakastamisen!

Testikakun väliin laitoin ihan tavallista hilloa, jota on jääkaappi pullollaan: omenaa ja mansikkaa. Laitoin väliin myös vaniljakreemiä (samasta Sallisen jauheesta), mikä toimi hillojen kanssa erinomaisesti. Nythän on trendinä täyttää kakut erilaisilla mousseilla, mutta minusta ne ovat työläyteensä nähden turhia ja mauttomia. 

Kerron sitten seuraavaksi millaiseen täytekakkuun päädyin ja tuliko siihen lainkaan ruusupursotusta! :)



Testikakun välissä oli omena- ja mansikkahilloa kera vaniljakreemin, namskis!

Kokeilkaa ihmeessä ruusupursotuksia kesän juhlakakuissa - näyttävää ja helppoa!

torstai 18. toukokuuta 2017

Ylelliset kotisuklaat (raakasuklaa)


Raakasuklaa


Äitienpäivänä kävi niin hyvä tuuri, että äitini tuli meille syömään ja kahvittelemaan - ei tarvinnut itse lähteä ajelemaan mihinkään. Koska ruoka oli tukeva ja äiti (mamma) matkalla seuraavaankin kyläpaikkaan, tein kahvipöytään vain raakasuklaata, ja äidille tarjoilin tietysti kaikkein suurimman suklaan!

Suklaat ovat raakasuklaata, eli suklaassa olevaa kaakaomassaa ei kuumenneta, ja muutenkin ainesosat ovat hyvin puhtaita. Ei E-koodeja eikä täyteaineita. 

Minun on pitänyt tehdä raakasuklaata jo vuosia, kovimmasta suklaabuumistahan on jo tovi. Kiitos Facebook-markkinoinnin, minulle mainostettiin Facessa tätä ohjetta, ja innostuin, etenkin kun kaapista löytyi kaikki tai ainakin vastaavat ainesosat. Laitoin massaan myös lakritsijuurijauhetta, mutta se ei suklaissani maistunut yhtään - syynä lienee jauheen ikivanha päiväys. Muutenkin aineksia on sovellettu.

Olen yllättynyt raakasuklaiden helppoudesta ja mausta. Suklaamassa valmistui käden käänteessä, ja meinasin lentää pyllylleni, kun maistoin suklaamassa, se oli NIIN hyvää! Ja valmiit suklaat ovat myös aivan taivaallisia, en voi kuin suositella kokeilemaan! 

Nimesin suklaani Ylellisiksi kotisuklaiksi, sillä suklaista tulee sellainen Downton Abbey -fiilis. Veikkaan, että hienostuneen säväyksen näihin suklaisiin tuovat kuivatut viikunat. 


Kuivatut viikunat paloiksi - viikunansiemenet naksuvat mukavasti hampaissa!


Laitoin suklaamassaa sekä pienempiin (jääpalamuotti) että suurempiin (leivosmuotti) muotteihin. Suklaamassa oli todella tiivistä, joten pienempään muottiin laittamisessa oli omat haasteensa. Suurempia muotteja käytin siksi, että alkuperäisohjeessakin oli isompia "kakkusia". Isommista suklaista tuli melko suuria, mutta hauskoja! Yksi kakkunen riittää tyydyttämään ainakin viikon suklaahimot! :D

Sellainen pieni huomio vielä, että suklaiden muottipinta on matta, ja toinen on kiiltävä. 




YLELLISET KOTISUKLAAT


1,5 dl kookosöljyä
0,5 dl (raaka)kaakaojauhetta
1 dl hasselpähkinöitä
1 dl cashewpähkinöitä (voi olla muitakin pähkinöitä yhteensä 2 dl)
1,5 dl vaahterasiirappia 
1,5 dl kaakaonibsejä (+ jonkin verran koristeluun)
1 dl kuivattuja viikunoita
ripaus suolaa

1. Lämmitä kookosöljy juoksevaksi (lämmitin miedolla lämmöllä mikrossa).
2. Mittaa tehosekoittimeen kaikki muut ainekset paitsi kookosöljy ja viikunat. Tehosekoita mahdollisimman hienoksi massaksi.
3. Lisää kookosöljy + paloitellut viikunat, ja sekoita tasaiseksi suklaamassaksi.
4. Annostele valmis massa haluamiisi muotteihin (käytin jääpalamuotteja ja leivosmuotteja, näistä tuli yhteensä 16 kpl pieniä ja 4 kpl isoja suklaita).
5. Laita suklaat jääkaappiin jähmettymään ja lisää halutessasi pinnalle kaakaonibsejä tai muita koristeita. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin pari tuntia, mielellään vuorokausi. Poista suklaat muoteista, syö heti tai säilytä suljetussa astiassa jääkaapissa.

Suklaiden rasva on kookosöljyä, joten ne sulavat nopeasti huoneenlämmössä - tarjoile viileinä!


Äidille tarjolla raakasuklaakakkunen!


perjantai 12. toukokuuta 2017

Pinkit mansikkamarengit


mansikkamarengit, marengit, pinkki

Kukapa voisi vastustaa pieniä, rouskuvia herkkupaloja, eli marenkeja!? Koska ostin taannoin uuden tyllan (Wiltonin M1:n) tyttäremme tulevien 1-vuotisjuhlien kakkua varten, niin olihan minun testattava sitä myös iki-ihanien marenkien valmistamisessa! Toimi todella hyvin, ja marenkiruusukkeista tuli mukavan teräviä.

Käytin Dansukkerin (ei maksettu mainos) mansikanmakuista, vaaleanpunaista tomusokeria, joka on mainio keksintö: leipomukset maistuvat mansikoilta ja niissä on kaunis pinkki väri ilman väriaineilla säätämistä!

Marenkien leivontasessio ei sujunutkaan ihan muitta mutkitta, sillä tytär alkoi huutaa suoraa huutoa aina kun käynnistin vatkaimen! Taikinasta olisi siis voinut tehdä vieläkin jämäkämpää, mutta säästin meidän kaikkien korvia.

Eikä siinä vielä kaikki: siinä hässäkässä (tytär ei normaalisti juurikaan huuda) säädin uunin 100-asteeseen ja kiertoilmalle. Päätin kuitenkin (mistä lie tuli ajatus) paistaa marengit normilämmöllä, ja käänsin nupin kohdilleen. Marengit pursotuspussin kautta pellille ja uuniin, jonka kuvittelin olevan 100-asteinen. Muutaman minuutin kuluttua hämmästyin, kun marengit olivatkin alkaneet ruskistua, mitä niille ei pitäisi niin matalassa lämmössä ja niin nopeasti tapahtua. Tarkistin uunin lämmön, ja kappas, siellä olikin säädöissä rapiat 200-astetta! Heti sitten avomiestä syyttämään! Uuni onkin niin fiksu, että vaikka olisit toisilla säädöillä laittanut minkä lämmön tahansa, niin oletus (kaikissa muissa moodeissa) onkin sen 200-astetta. Todella fiksua.

Marengit siis ehtivät ottamaan väriä pintaan, minkä jälkeen alensin lämmön 100-asteeseen ja jatkoin paistamista loppuun saakka. Onneksi marenkiseos oli pinkki, niin marengeista tuli kauniin roosia, eikä ruskeita, kuten valkoiselle marengeille olisi käynyt. Ja kun tarjoilin näitä vieraille, niin he eivät huomanneet värissä mitään vikaa! :) Mutta marenkien ulkokuori on hieman halkeillut, ja se kertoo myös liikalämmöstä. Olipa kuitenkin opettavaista. Pitää olla jatkossa tarkempi, ja tunnenpa hellamme entistä paremmin. Ohjeen nappasin täältä.


PINKIT MANSIKKAMARENGIT (n. 20 kpl)


3 kpl kananmunan valkuaista
2 dl mansikkatomusokeria
1/2 tl omenaviinietikkaa (tai sitruunanmehua)

erivärisiä nonparelleja


1. Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen (huom! tarkista lämpö!). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää mansikkatomusokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää viinietikka (tai sitruunamehu) ja vatkaa vielä hetki, kunnes marenki on jämäkkää ja kiiltävää.
2. Lusikoi marenki pursotinpussiin ja pursota haluamasi näköisiä (ja kokosia) marenkeja leivinpaperitetulle uunipellille. Itse tein ruusukkeita isolla tähtityllalla. Ripottele pinnalle nonparelleja.
3. Paista marenkeja uunin keskitasolla n. 1,5 tuntia. Katso, etteivät marengit tummu pinnasta. Sammuta uuni, ja jätä marengit kuivumaan uunin jälkilämpöön.



marengit, mansikkamarengit


tiistai 9. toukokuuta 2017

Raikas Omena-fenkolisalaatti

omena, fenkoli, salaatti

Tein tänään päivälliselle Niin hyvän salaatin, että ohje on pakko jakaa! Onneksi olin ostanut viime viikolla jääkaappiimme fenkolin, joka alkoi jo nahistumaan; se oli käytettävä pois. Jos fenkoli on vieras kasvis, niin kannattaa kokeilla!

Tavallisesti meidän arkisalaattimme ovat mallia kurkku-tomaatti-feta, joten tämä kirpeän raikas omena-fenkolisalaatti yllätti erittäin positiivisesti! Myös pikkuinen taaperomme innostui salaatista, vaikkakin sellerinpalaset piti sylkeä suusta ulos... :D 

Salaatti lienee sukua perinteiselle Waldorfin salaatille, mutta on pirteämi ja kesäisempi ja superhelppo! Tätä täytyy tehdä lisää! Alkuperäisohje on Maku.fi:stä.



RAIKAS OMENA-FENKOLISALAATTI 

(2-4 annosta)

2 omenaa
3 lehtisellerin vartta (varsiselleriksikin kutsutaan)
1 fenkoli

kastike:
2 rkl (siideri)viinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
0,5 luomusitruunan mehu
0,25 tl suolaa
mustapippuria

1. Kuori ja raasta omenat & fenkoli. Huuhtele sellerit ja pilko ne ohuiksi viipaleiksi terävällä veitsellä.
2. Yhdistä kastikkeen ainekset, ja kaada se omena-selleri-fenkoliraasteen joukkoon ja sekoita.
3. Anna maustua hetki kylmässä. Tarjoile grillatun kanan tai lihan kanssa - maistui kyllä hyvin myös ihan uunissa paahdetun kanan kanssa.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Helpot Uunidonitsit

vappu, donitsit, uunidonitsit


Vappukin se tuli ja meni, kesää kohti mennään lujaa!

Minun ei pitänyt leipoa vappuna mitään, mutta kun selasin uusinta Viini-lehteä, niin sielläpä oli hyvältä ja helpolta vaikuttava Uunidonitsien ohje, jota oli pakko kokeilla! 

En omista (ainakaan vielä) donitsipeltiä, joka olisi ollut täydellinen uunidonitsien paistoon, mutta hätä keinot keksii - käytin alun perin saippuamuotiksi ostamaani silikonista leivosvuokaa, jossa on kukkasia, perhosia ja leppäkerttuja! Tuli muhkeat "donitsit"! :D


Viini-lehden Uunidonitsiohje!

"Donitseista" tuli Todella isoja, mutta maukkaita. Maku ei kyllä ollut 100 % donitsimainen, vaan enemmäkin tuli mieleen pikapullat, jotka ovat myös hyviä. Jos omistaisin sen kunnon donitsivuoan, niin maku voisi olla lähempänä "aitoja" donitseja.

Kuitenkin, ohje on vallan helppo ja maukas, voin suositella! :)


UUNIDONITSIT

(donitsipellillä n. 15 kpl, jätteinä 6 kpl)

0,5 dl öljyä
1,25 dl vaniljajogurttia (tai maustamatonta + 2 tl vaniljasokeria)
1 muna 
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 rkl öljyä

Kuorrutus:
25 g voita
0,5 dl sokeria + 1 tl kanelia 
1 dl mansikkatomusokeria + 1-2 tl vettä
1 dl kaakaotomusokeria + 1-2 tl vettä 
strösseleitä

1. Sekoita öljy, jogurtti, muna & sokeri kulhossa.
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää aiemman seoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi, älä vaivaa.
3. Öljyä donitsipelti (tai mikä tahansa kuviovuoka/pelti) kevyesti. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota taikina pellin koloihin.
4. Paista 200-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Älä kypsennä liikaa; pinta jää vaaleaksi, mutta kaneli-sokeriseos & kuorrute peittää sen.
5. Sulata kuorrutteen voi ja voitele donitsit voisulalla. Jos kuorrutat donitsit kaneli-sokerissa, pyöritä donitsit kanelilla maustetussa sokerissa, jäähdytä.
6. Valmista tomusokerista ja vedestä jäykkä kuorrute. Valuta kuorrutetta jäähtyneille donitseille ja koristele strösseleillä.

Donitsit säilyvät muoviin käärittynä, joten ne voi leipoa edellisenä päivänä ja voidella & kuorruttaa juuri ennen tarjoilua.



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Perinteinen Juustokakku (helppo ohje!)




Tässä vielä yksi pääsiäiskahvipöydän herkuista, eli juustokakku! Olen aiemmin tehnyt vain kylmänä hyydytettäviä juustokakkuja, jos niitä nyt voi edes juustokakuiksi kutsua. Nyt teki kuitenkin mieli tuhtia, aitoa juustokakkua. Etenkin, kun meille oli tulossa pieniin päin oleva vieras, ja kun olin ladannut jääkaapin täyteen erilaisia leivontatarpeita, kuten tuorejuustoa.

Kakku oli nopea pyöräyttää pelkästään ainekset keskenään sekoittamalla, ja minä kun olin aina luullut, että juustokakun tekeminen olisi vaikeaa!?

Lopputulos oli täydellinen, ja kakku maistui vieraille. Myös kihlattuni, joka on kovemman luokan juustokakkuasiantuntija, kehui kakkua. 

Jos olet aiemmin yhtään epäröinyt uunissa paistettavan juustokakun valmistusta, niin enää se ei kannata, kun tarjolla on tämä ohje! 

JUUSTOKAKKU

pohja:
100 g voita (sulatettuna)
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa

1. Sekoita pohjan ainesosat keskenään - taikinasta tulee pehmeä pallo. Levitä taikina voideltuun (tai leivinpaperitettuun, kuten itse tein) vuokaan. Taikina on löysähköä, ja sitä on helppo käsitellä. 
2. Vispaa kevyesti täytteen ainesosat keskenään, maito viimeiseksi. Täyte on tässä vaiheessa todella lirua, älä säikähdä, se hyytyy kyllä uunissa!
3. Laita kakku 170-asteisen uunin alatasolle n. tunniksi. Itse otin kakun pois uunista tasan tunnin kuluttua, jolloin kakun keskusta oli vielä löysähkö. 

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä, joten kannattaa jäähdyttää kakku hyvin, elmukelmuttaa se, ja siirtää jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja vieraita! ;) Tarjoile vadelmakastikkeen tai -hillon kera.




lauantai 22. huhtikuuta 2017

Nopea Kauravuokaleipä



Haaveilin tiistaina yömyöhään tuoreesta kauraleivästä. En kuitenkaan jaksanut nousta tekemään perustaikinaa, joka olisi ollut aamulla valmis leivottavaksi, joten päätin ottaa keskiviikkoaamuna riskin. 

Leivoin leivän kohottamatta taikinaa tuplana, kuten normaalisti on tapana. Sen sijaan sekoitin nopeasti taikinan, ja laitoinkin sen suoraan leivinpaperitettuun kakkuvuokaan, jonka siirsin mikroon (vedoton paikka) nousemaan puoleksi tunniksi. 

Leivänhän olisi hyvin voinut paistaa ilman vuokaakin tai nimenomaan leipävuoassa, mutta halusin kokeilla pyöreää kakkuvuokaa ja nähdä, millainen siitä tulisi ja kypsyisikö se hyvin. Olen nimittäin miettinyt, että tekisin pyöreän voileipäkakun itsetekemään leipään. 

Tässä tuli nyt testattua parikin juttua. Kyllä kannatti! Vaikka taikinaa ei vaivattu eikä tuplakohotettu, niin leivästä tuli aivan älyttömän maukasta! Siis Todella hyvä, ja aion tehdä tällä tavoin leipää jatkossakin, ehdottomasti! Eihän leipä tietenkään vedä vertoja äidin leivinuunissa paistamille kaurarieskoille, mutta kova kakkonen!




Leipä muistuttaa suurta hampurilaissämpylää! :D


NOPEA KAURAVUOKALEIPÄ


3 dl vettä (42-asteista)
1 tl suolaa
luraus siirappia
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 kananmuna

Sekoita suola ja siirappi veteen, lisää sitten kaurahiutaleet, kananmuna, ja lopuksi kuivahiiva & vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se leivinpaperitettuun, pyöreään kakkuvuokaan (halkaisijaltaan n. 20 cm). Laita vuoka mikron sisään puoleksi tunniksi, niin taikina kohoaa hyvin (älä käynnistä mikroa!). Paista leipää 200-asteisen uunin alatasolla 30 minuttia. Jos pystyt, niin anna leivän jäähtyä hetki ennen korkkaamista!


Maukasta ja helppoa! ;)



En malttanut odottaa, että leipä jäähtyisi - voi suli ihanasti leivän pinnalle :P

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Mehukas Sitruunakakku


Pääsiäinen on ehdottomasti niitä juhlapyhiä, kun tekee mieli leipoa. Viime pääsiäisenä tein Maku-lehden ohjeella kaksikerroksisen, värikkään ja melko työlään pääsiäiskakun, johon tuli mm. mangoa ja vadelmaa. Kakku oli kuitenkin vaativuuteensa nähden pieni pettymys. 

Pääsiäiskakku 2016

Päätin, että tänä vuonna jotain perinteisempää. Ja koska olen ostanut Litukasta uuden, todella hauskan mallisen ja silikonisen kakkuvuoan, niin halusin testata sitä. Vähän kyllä jännitin kuinka kakku onnistuu, sillä netti on pullollaan kauhutarinoita silikonivuoan käytöstä...  

Mielessä himottelivat myös mehukkaat luomusitruunat, joita olin ostanut. Päädyin erittäin sitruunaiseen ja mehukkaaseen Sitruunakakkuun!


Sitruunakakku uunista ulos!

Kuten näkyy, niin uudessa, silikonisessa kakkuvuossa tuli todella hieno kakku! Ei kakun hajoamisia eikä vuokaan tarttumisia, joista netissä hohkattiin. 

Huuhtelin silikonivuoan kylmällä vedellä ennen uuniin laittamista, ja se riitti "voitelemiseksi".


Kakku valellaan sitruunanmehu-sokeriliemellä.

Mehukkaan sitruunakakun salaisuus on sitruuna-sokeriliemi, jolla kakku valellaan sen jäähdyttyä - kakku tarjoillaan vasta seuraavana päivänä, kun kakku on kunnolla mehevöitynyt jääkaapissa yön yli. 

Voin sanoa, että kakku on todella mehukas ja sitruunainen, ja saamani palautteen perusteella tuntuu olevan etenkin miespuolisten vieraiden mieleen! :D ...eli ei kuitenkaan liian makea, vaan enemmän makean kirpeä.


MEHUKAS SITRUUNAKAKKU

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl luomusitruunan raastettua kuorta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

kostutukseen:
2 luomusitruunan mehu (n. 1,5 dl)
1 dl sokeria

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään jauhot, sitruunan raastettu kuori, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos taikinaan. Kaada taikina (voideltuun ja korppujauhotettuun) kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia.
2. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ja pese kakkuvuoka. Mittaa sitruunanmehu ja sokeri kattilaan, kuumenna seosta, kunnes sokeri on liuennut. Laita kakku takaisin vuokaan ja lusikoi kuuma sitruunamehuseos haalean kakun päälle. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
3. Kumoa kakku tarjoiluvadille. Koristele kakku tomusokerikuorrutuksella ja raastetulla sitruunankuorella. 

Kahvit keittäen ja kakusta nauttien!



Mukavaa pääsiäisen jatkoa! :-)





perjantai 7. huhtikuuta 2017

Perinteiset pinaattiletut




Perjantai, pakkasessa pinaattia ja lettuhimo iski. Siispä taikina "tulille" ja lettujen paistoon. Mitä helpoin ja perinteisin ruoka, ja maku vie kielen mennessään. Myös hieman alle vuoden ikäinen typy rakastui näihin sorminkin syötäviin lättyihin kera raejuuston.

Syön harvemmin eineksiä, paitsi lihapiirakoita! :D Verilettujakin ostelen silloin tällöin, mutta kaupan pinaattiletut ovat niin pliisuja, että ne on tehtävä itse. 

Käytin Litukan pakastepinaattia, jossa pinaatit ovat pussissa isohkoina kuutioina -  yksi kuutio painaa n. 50 g, joten tähän taikinaan niitä meni kolme. Koska kyseisten pakastepinaattien rakenne on suuri, niin jouduin surauttamaan taikinan sauvasekoittimella ennen paistamista, sillä ensimmäinen lettu (käsittelemättömästä taikinasta) oli lähinnä yksi iso pinaattilköntti. Eli jos käytät Litukan pinaattia, niin hienonna pinaatti/taikina. Puristelin myös sulaneista pinaattikuutioista enimmät nesteet veks, suosittelen.

Koska meillä ei juurikaan käytetä lehmänmaitoa, tein taikinan mantelimaito-vesiseokseen, maku mainio! 

...ja lettujen paistossahan pitää ehdottomasti olla valurautapannu ja paljon voita.

PERINTEISET PINAATTILETUT

(n. 12 keskikokoista lettua)

0,5 l nestettä (maito, mantelimaito, soijamaito, vesi, tms.)
2,5 dl vehnäjauhoja (voi olla muitakin jauhoja)
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
luraus oliiviöljyä
150 g pakastepinaattia (sulatettuna)

Sekoita kaikki aineet keskenään, anna taikinan turvota n. 30 min ja paista letut valurautapannulla hyvässä määrässä voita.

Nauti hyvässä seurassa hillon, voin tai raejuuston kera. :)



Pinaattilettujen paisto in action, kuumalla pannulla tulee parasta.





Herkulliset Suklaaraitacookiet

SUKLAARAITACOOKIET 25 kpl 200 g voita 2 dl fariinisokeria 2 dl sokeria 2 kananmunaa 1 tl vaniljasokeria 5 dl vehnäjauhoja 1 tl...