perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulusinapit: miedon makea tai hitusen hotti



Keittelinpä tapani mukaan joulusinappeja, tällä kertaa kahta lajia. Ensimmäisestä erästä tuli miniversio, sillä sinappijauhetta oli purkin pohjalla vain jämät. Mutta kivempi näin päin, onpahan mitä maistella kinkkuleipien päällä - tein nimittäin toisesta sinapista makean ja toisesta hotin.

Sinapin tekeminen on muuten mitä yksinkertaisinta puuhaa. Jos kynnys on jostain syystä korkealla, niin tämän postauksen luettuasi kynnystä ei ole ollenkaan.

Sinappireseptejä on netti pullollaan, ja ilmeisesti en ole vielä löytänyt täydellistä sinappiohjetta, sillä uusia ohjeita tulee selattua joka vuosi. 

Tein tuon miedon sinapin (jota on tasan yksi pieni purkki sinisellä kannella kuvassa) uudella ohjeella, reseptin bongasin Kaksplussan keskustelupalstalta... :D Hottis löytyi vanhasta reseptikirjastani, ja vaikka etikkaa ja konjakkia laittaa kuinka vähän, niin kyseinen sinappi on aina hottia. Ja hyvä niin! 

Tuossa juuri tein pientä makutestiä, mutten osaa valita sinapeista voittajaa - molemmissa on puolensa. Siitä vaan valkkaamaan mieto tai hotti, kumpi vaikuttaa paremmalta.


***


MIEDON MAKEA JOULUSINAPPI


1,5 dl Colman's sinappijauhetta
1,5 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 kananmuna
1 tl viinietikkaa

Vatkaa kattilassa kerman sekaan sinappijauhe, sokeri & kananmuna. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se alkaa saostua ja kiehahtaa. Lisää jäähtyneeseen sinappiin viinietikka ja tölkitä sinappi. Anna makujen tasaantua yön yli.

***

HITUSEN HOTTI JOULUSINAPPI (sis. konjakkia)


1 tlk Colman's sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 dl kermaa
3 rkl ruokaöljyä
ripaus suolaa
1-2 tl viinietikkaa
1-2 rkl konjakkia

Vatkaa kerman joukkoon muut aineet, paitsi viinietikka & konjakki. Kiehauta, jäähdytä, ja lisää viinietikka ja/tai konjakki. Viinietikan ja konjakin määrää säätelemällä vaikutat sinapin hottiuteen - jo 1 tl viinietikalla ja 1 rkl konjakilla tulee hottia. 
Anna makujen tasaantua seuraavaan päivään.


joulusinapit rivissä
Yksi purkki makeaa (sininen kansi) ja loput hottia (punakantiset)


Tämän myötä toivotan kaikille oikein rauhaisaa, rentouttavaa ja herkkujen täyteistä joulua! :) 



torstai 22. joulukuuta 2016

Mummon piimäkakku



Kuivakakku, kahvikakku, piimäkakku... Se piimäkakku, jonka minä tunnen - kakkujen the Grand Old Lady - ei ole kuiva, joten sitä ei kuivakakuksi voi kutsua. Se on kahvikakku, ja kuuluu rakastamaani sarjaan, eli sekoitettaviin kahvikakkuihin aivan kuten tämä Paholaisen kakku

Olen syönyt mummoni tekemää, todella mehevää piimäkakkua koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Nykyään mummo asustelee jo hoivakodissa, ja minä olen saanut kunniakseni leipoa mummon perinnepiimäkakkua siitäkin syystä, että minulla on mummon keittokirjat. Olen jo aiemminkin leiponut täällä mummoni perinneohjeella, nimittäin Herrasväen pikkuleipiä, joiden detaileihin pääset tästä

Palatakseni piimäkakkuun, niin saadessani mummon keittokirjat, etsin heti ensimmäiseksi piimäkakun ohjetta. Olin hieman tolaltani, sillä kirjan sisällysluettelossa on kaksi piimäkakkuohjetta. Mutta ei hätää, sillä mummolla on kirjanmerkki sen "oikean" piimäkakun kohdalla! Se on Piimäkakku II (ohje nro 1256).


piimäkakkuohje


Leipoessani eilen piimäkakkua, huomasin, että pomeranssinkuorijauheen eräpäivä oli jo kaukana takanapäin. Onneksi olin pyytänyt kihlattua tuomaan kaupasta uusia joulumausteita, joten korkkasin tietysti uuden pomeranssinkuoripussin. Aivan käsittämättömän hyvä tuoksu pöllähti sieltä pussista! Ja kyseisen mausteen myös erottaa kakusta hyvin. Eli, itsellenikin opiksi, muistahan heittää vanhat mausteet mäkeen ja ostat uudet vanhojen tilalle, niin saat täyteläisemmät maut.


MUMMON PIIMÄKAKKU 


1,5 dl voisulaa
4,5 dl piimää
4,5 dl sokeria
7,5 dl vehnäjauhoja (karkeita)
1 tl soodaa
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta

1. Sulata voi (150 g) kattilassa, ja sekoita lusikalla joukkoon kaikki muut aineet - piimä viimoisena.
2. Kaada taikina voideltuun vuokaan, ja paista n. 1h 175-asteisen uunin alatasolla.

Kakku säilyy hyvin ja paranee vanhetessaan!


Kakusta tuli jälleen kerran erinomainen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se kohoaa hyvin, se maistuu ihanalta, paranee vanhetessaan ja sopii myös joulun ajan kahvipöydän tarjoiluihin.

Suosittelen paistamaan kakkua vain sen verran, että se on juuri kypsää. Paistoin kakkuani tasan 55 minuuttia, minkä jälkeen tikkuun ei enää tarttunut taikinaa. Suosittelen siis tarkkailemaan kakkua paiston loppupuolella, ettei se vaan pääse liian kuivaksi!


piimäkakku
Piimäkakku höyryävänä, kipattuna vuosta ulos.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Rapeat ja nopeat piparkakut


Aura & pipari, lyömätön pari!

Piparkakut, eli piparit kuuluvat ehdottomasti jouluun. Syön niitä tosin pitkin vuotta, sillä mikään ei voita piparien ja Auran syntistä yhdistelmää. Koska olen jouluihminen, olen maistellut eri valmistajien pipareita varmaan lokakuusta saakka, ja "piparikiintiöni" on ikään kuin täynnä. Tai ainakin luulin niin. 

Minun Ei pitänyt leipoa pipareita tänä vuonna ollenkaan. Jotenkin tuli taas vaan sellainen fiilis, että eihän se joulu ole joulu ilman piparkakkuja, ja vaikka Auran ja kuivattujen taateleidenkin yhdistelmä on mainio, niin piparit vievät voiton.

Lisäksi koin jonkin asteista ärsytystä siitä, että taikinaa pitää odotella yön yli. Tehokkuus ennen kaikkea! ...joten pistin Googlen laulamaan, ja sieltä löytyikin nopeasti Kotivinkin nopeiden pipareiden ohje! Mielestäni piparkakkuihin tulee kyllä muutakin maustetta kuin vain kardemummaa, kuten Kotivinkin ohjeessa, joten muokkasin ohjetta mausteiden osalta. Ja tein vain puolikkaan taikinan - siitäkin tuli ihan riittävä määrä, eli iso boxillinen pipareita.

Yllättävää on se, että vaikka mausteita ei tällä ohjeella keitetä voin kanssa eikä taikinan anneta tasaantua kaapissa kuin kaksi tuntia (yön sijaan), niin taikina on todella maukas! Ja mielestäni sitä oli huomattavasti helpompi käsitellä kuin "tavallisia" piparkakkutaikinoita. 

Ja pikapipareiden maku on muuten erinomainen! Ne ovat mukavan rapsakoita, mihin vaikuttanee taikinan huomattava perunajauhomäärä.

Jos siis vielä mietit, että pitäisikö tehdä jouluksi pipareita, niin tässä on ohje, jota suosittelen lämmöllä. Ja pääset leipomaan piparkakut vielä saman päivän aikana! :)


pikapiparkakut


RAPEAT JA NOPEAT PIPARKAKUT


200 g voita sulatettuna
2  kananmunaa
2,25 dl sokeria
0,5 dl siirappia
2 tl kanelia
1,5 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl kardemummaa
1 tl pomeranssinkuorta
1,5 tl ruokasoodaa
1,5 dl perunajauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja

1. Sulata voi, ja anna sen jäähtyä. Vaahdota sokeri ja kananmunat. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita sokeri-munavaahtoon siirappi, kuivat aineet sekä jäähtynyt voisula.

2. Suojaa taikina ja siirrä se jääkaappiin tekeytymään kahdeksi tunniksi.

3. Kauli takina vehnäjauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi, josta otat muoteilla pipareita. Paista piparit 200-asteisen uunin keskitasolla n. 8 minuuttia - tarkkaile kuitenkin paiston ajan, sillä paistoaikaan vaikuttaa pipareiden paksuus. Piparit ovat kypsiä, kun ne ovat tasaisen ruskeita.

4. Anna valmiiden pipareiden jäähtyä hyvin. Koristele jäähtyneet piparit halutessasi tomusokeri-vesiseoksella tai pikeerillä. 


...tai koristele piparit isoilla Aura-lohkareilla, kuten itse teen... 





maanantai 19. joulukuuta 2016

Maukkaat ja näyttävät kasvislasagnerullat

kasvisrullalasagne


Meillä oli kaapissa tuorepastalevyjä ja mieleni teki lasagnea. Jostain syystä ei kuitenkaan perinteistä, vaan jotain vihreää. Kroppa varmaan valmistautuu alitajuisesti jo jouluun ja luomukinkun & konjakkisinapin ylensyöntiin.

Mieleni teki myös tehdä jotain erikoisempaa versiota lasagnesta ja sellaista, johon voisin käyttää jääkaapissa olevan myskikurpitsan, josta on tullut sekä minun että tyttäremme suurinta herkkua. 

Tästä lasagnesta ei värejä, vitamiineja ja hivenaineita uuvu, sillä se on pullollaan kasviksia ja sisältää peräti kolme pussillista (pakaste)pinaattia! Seuraavalla kerralla voisin kyllä laittaa kaksi pussia pinaattia kolmen sijaan ja tuplata fetan... 

Onhan näissä rullissa värkkäämistä, mutta aion tehdä toistekin. Todella maukkaita! Ja jos lassesta haluaa lihaisaa, niin miksei sinne tomaattikastikkeen joukkoon voisi sekoittaa paistetun ja maustetun jauhelihan.

Laitan tuohon ohjeeseen värikoodein nuo kastikeaineet, niin sitä on helpompi seurata. :)


Värikkäät kastikkeet ennen rullien kasaamista, iloa myös silmille!

KASVISLASAGNERULLAT


1 myskikurpitsa (700–800 g)
30 rouhaisua chilimyllystä
0,75 tl suolaa

1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
3 ps (á 150 g) pakastepinaattia
100 g fetaa
1 tl timjamia
0,75 tl muskottipähkinää
0,75 tl suolaa

500 g paseerattua tomaattia
1 dl punaista Arrabiata-pestoa (mukavan hottia)

6 tuorepastalevyä (15 x 20 cm)

+ pintaan maukasta juustoa, itse laitoin aitoa Cheddaria 


1. Halkaise kurpitsa, poista siemenet, kuori ja leikkaa pieniksi paloiksi, keitä kypsäksi vedessä. Kaada vesi pois, lisää suola ja chilirouhe. Soseuta sauvasekoittimella.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipulit siinä. Lisää pinaatit ja paista, kunnes pinaateista on haihtunut nesteet. Mausta timjamilla, muskottipähkinällä, suolalla ja murustetulla fetalla.
3. Sekoita pesto ja paseerattu tomaatti, kaada seos voideltuun uunivuokaan.
4. Levitä pastalevyt pöydälle (kaksi kolmen levyn riviä) ja lisää niille kurpitsapyrettä ja pinaatti-fetaseosta. Rullaa levyt kapeasta päästä lähtien ja leikkaa pötköt kolmeen osaan. Nosta rullat vuokaan tomaattikastikkeen päälle siten, että ne tukevat toisiaan (saumakohdat toisiinsa päin). 
5. Ripottele rullien pinnalle juustoraaste ja kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.


Buon appetito!

torstai 15. joulukuuta 2016

Kookostoffeet - joulua kohti!

kookostoffeet


Niinhän siinä sitten kävi, että minunkin piti alkaa keittelemään joulunameja hyvissä ajoin ennen joulua! Minulla on ollut valtava suklaanhimo pitkin syksyä, ja olenkin tuhonnut monen monta suklaalevyä ja -rasiaa - syytän imetystä. 

Jouluksi olen päättänyt ostaa yhden ainoan suklaarasian, Maraboun Paradisen, joka on paras Brunbergin tryffeleiden jälkeen. Tuhosin kyseisen tryffelipaketin jo Itsenäisyyspäivän sini-valkoisissa tunnelmissa, joten joulu mennään pelkällä Paradisella. Voi toki olla, että joudun verottamaan avokin After Eight -rasiaa hieman...

Innostuin tekemään näitä toffeita Me Naiset -lehdessä näkeäni Kookostryffeliohjeen takia. Minulla on ollut kaapissa kondensoitu (& karamellisoitu) maitopurkki jo tovin, ja nyt keksin siihen oivan käyttötarkoituksen! Kookostryffeliohjeessa maito on sitä ei-karamellisoitua, vaaleampaa versiota, joten makukin on varmasti erilainen. Uskon, että molemmat toimivat hyvin, ainakin nämä Kookostoffeet ovat vietävän hyviä! Pitää kyllä testata myös Kookostryffeleitä.

Keitin toffeeseosta n. vartin verran ja minullahan ei tietenkään ollut kookosjauhoja, joten käytin kookoshiutaleita. Voi olla, että kookosjauhojen ansiosta seoksesta olisi tullut jämäkämpää, sillä nyt pallerot vaativat kylmäsäilytyksen pysyäkseen kunnolla kasassa, eli suosittelen kookosjauhoja. 

KOOKOSTOFFEET (glut.)

(15-20 kpl)


1 prk kondensoitua & karamellisoitua maitoa
3 rkl kookosjauhoja
1 rkl voita

1. Keitä aineksia kattilassa n. 15 min koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee huomattavasti.
2. Levitä seos laakeaan vuokaan ja laita kylmään jäähtymään.
3. Ota lusikalla jäähtyneestä seoksesta n. teelusikan kokoisia nökäreitä, pyörittele palloiksi ja viimeistele joko kookoshiutaleilla tai nonparelleilla. Säilytä kylmässä. :)




kookostoffeet

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Värikäs broileripiirakka

Värikäs broileripiirakka

Tein taannoin taas piirakkaa, suolaiset piirakat kun ovat suosikkejani. Tällä kertaa piirakka oli suoraan sanottuna "jämäpiirakka", eli nakkelin täytteeksi jääkaapin jämiä. Vaan piirakoiden ja pizzojenkin salaisuus onkin usein siinä, että mitä spontaanimmin ne tekee (mitä kaapista sattuu löytymään), niin sitä parempaa tuppaa tulemaan!

Olen tykästynyt Prismoissa myytäviin yrtti-pippurimaustettuihin, kokonaisiin broilereihin. Vaikka suosin yleensä maustamattomia kanoja, broilereita ja lihoja, niin tämä on poikkeus, sillä mausteseoksessa/marinadissa ei ole yhtään E-koodia, stabilointiainetta, aromivahvennetta - rakkaalla lapsella on monta nimeä... Ja broilerin maku on Todella hyvä.

Tuote on siis tässä, ja tämä ei ole maksettu mainos.

Olimme syöneet kyseistä broiskua, ja sitä oli jäänyt jäljelle jonkun verran (punnasin jämät piirakkaa ajatellen, löytyy ohjeesta). Broilerin lisäksi piirakkaan lähti mukaan nahistuneet ja valmiiksi pilkotut paprikat ilmeisesti aamupalatarpeista, purkin pohjalta kasa vihreitä oliiveja ja 4 keltaista kirsikkatomaattia. 

Tuli Todella maukas piirakka, suosittelen! Taisimme syödä piirakan kertalaakista. Pohjaan laitoin vehnäjauhojen lisäksi ruisjauhoja, joiden päiväys lähestyy uhkaavasti. Ja tässä ohje:



VÄRIKÄS BROILERIPIIRAKKA


Pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
ripaus suolaa
1 kananmuna
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
300 g kypsää, maustettua broileria 
1 punainen paprika
0,5 prk vihreitä oliiveja
keltaisia kirsikkatomaatteja
2 dl kuohukermaa
2 munaa
0,75 tl suolaa
valkopippuria
+ juustoraastetta


Nypi voin sekaan jauhot & suola, sekoita joukkoon kananmuna & vesi, vaivaa nopeasti tasaiseksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan, pistele haarukalla pohjaan reikiä, esipaista pohjaa 200-asteessa alatasolla 10 min. 
Levitä täyteaineet pohjan päälle siten, että olet erikseen sekoittanut kulhossa kerman, munat, suolan ja valkopippurin - kaada tämä seos muiden aineiden päälle. Ripottele lopuksi pinnalle juustoraastetta oman mielesi mukaan. Tykkään aina laittaa kunnon kerroksen, niin maistuukin paremmalta! 
Paista 200-asteisessa uunissa alatasolla n. 30 min. 


Lupaan, että on hyvää!



Puolivuotiaan tyttären kanssa kaffitellessa näkymä pöydässä on usein tämä... :D

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Mustikoilla kruunattu Valkosuklaahyydykekakku (glut.)


valkosuklaahyydykekakku, mustikat



Onnea 99-vuotias Suomi!

Tämän kakun tein ihan vain Itsenäisyyspäivää varten. Värin piti olla sinivalkoinen, tietenkin! 

Hyydykekakut ovat helppoja ja aina maukkaita. Aiemmin olen tehnyt kakkuja sellaisilla ohjeilla, joihin tulee kerman lisäksi rahkaa tai jugurttia, ja ne ovat olleet mukavan raikkaita. Tällä kertaa päätin repäistä ja valitsin ohjeen, johon tulee tuplasti kermaa... 

Kuten arvata saattaa, kakku on tuhti. Kuohukerman, vispikerman ja valkosuklaan liitto on pettämätön. En oikein tiedä kumpi on parempaa, raikkaampi jugurttipohjainen kakku, jota pystyy syömään monta palaa kerralla, vai tämmöinen raskaampi versio, jota riittää yksi annos. 

Kihlatun mukaan kakun pitääkin olla täyteläistä, jotta yksi pieni pala riittää - taidan kuitenkin tehdä seuraavan hyydykekakun rahkaan!

Alkuperäisohjeessa pintaan tulee vadelmakiille. Ajattelin, että liivate liivatteen päällä on liikaa, ja koristelin kakun pensasmustikoilla. Tiedän, eivät ole kotimaisia, mutta sitäkin näyttävämpiä! Ja kun mustikoidenkin päälle asetteli vielä (sokeriset) hopeakuulat, niin lopputulos oli kyllä upea! :)


VALKOSUKLAAHYYDYKEKAKKU (glut.)


Pohja:
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
50 g voita

Täyte:
1 prk kuohukermaa
1 prk vispikermaa
2 rkl sokeria
100 g valkosuklaata
4 liivatetta
2 rkl kiehuvaa vettä

Koristeluun mustikoita tai muita marjoja

Kuumenna pohjan ainesosia pannulla muutama minuuttia ja kaada leivinpaperitettuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Siirrä pohja jäähtymään jääkaappiin.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kermat & sokeri löysäksi vaahdoksi. 
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa (10 sekunnin "erissä") ja sekoita se kermavaahdon sekaan. 
Puristele liivatteet ja vispaa ne kiehuvaan veteen ja kaada (vispaa) seos ohuena nauhana valkosuklaa-kermavaahdon joukkoon.
Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja laita hyytymään jääkaappiin min. 2 tunniksi tai seuraavaan päivään.
Koristele kakku tuoreilla mustikoilla tai muilla marjoilla. 



sinivalkoinen, Suomi 99 vuotta, valkosuklaahyydykekakku
Suomi 99 vuotta. Sinivalkoiset kakkukahvit.

torstai 1. joulukuuta 2016

Japanilaiset teriyakibroileripyörykät & kurkku-porkkanasalaatti


japanilaiset broileripyörykät


Teen yleensä tavallisia lihapullia naudan jauhelihasta. "Mummon lihapullia", joita maustaa vain maustepippuri ja suola - ne ovat suosikkejani. Olen kuitenkin oppinut ostamaan ja käyttämään myös broilerin jauhelihaa, kuten olen aiemminkin todennut (linkki). 

En ole kummoinen etnisen ruoan kokkaaja. Yleensä teen thaibroileripullia, thaikookoskeittoa, tortilloja tai sushia, mutta sitäkin liian harvoin. Meillä on kuitenkin jääkaapissa aina melko hyvä arsenaali erilaisia maustekastikkeita, sillä kihlattuni tykkää enemmän kokeilla kaikkea uutta.

No tuossa muutama viikko sitten kaapissa oli taas broilerinjauhelihaa ja mieleni teki pitkästä aikaa kokeilla jotain uutta. Himottelin myös sushia, jota ei siihen hätiin ollut lähettyvillä. Mietin, saisiko broilerinjauhelihasta taiottua jotain suolaisen makeaa, japanilaistyyppistä, jossa maistuu soija ja teriyaki. Google auki, ja sieltä löytyikin nopeasti helppo pelastus!

Tähän ateriaan ei tarvitse kummoisia ruoka-aineita, tai riippuu toki siitä, mitä jääkaapissa yleensä on. Jos näitä aineksia ei kaapista löydy, niin suosittelen hankkimaan, oli nimittäin sen verran hyvää, että söimme kaksisteen neljän hengen annoksen kertalaakista! :D Ja paistinpannulta piti melkein nuolla kastikkeen jämät...

Kävi hyvä munkki viininkin suhteen: jääkaapissa on yleensä aina pari pulloa punkkua, valkkaria ja/tai skumppaa. Se ei tietenkään vielä tarkoita sitä, että viinit automaattisesti mätsäisivät tiettyjen ruokien kanssa. Kihlattuni kuitenkin kaivoi jääkaapista valkkaripullon, ja ihmettelimme, kuinka hyvin viini toimi "japanilaisen" ruokamme kanssa. Kuinka ollakaan, etiketissä luki, että viini toimii parhaiten japanilaistyyppisten ruokien kanssa. Kohtaloa! 

Viini oli muuten Jacob's Creekin Wahia, jota löytyy ihan Alkosta. 



Jacob's Creekin Wah toimii mainiosti japanilaisen ruoan kanssa!



JAPANILAISET TERIYAKIBROILERIPYÖRYKÄT


400 g broilerin jauhelihaa
1 iso porkkana raasteena
0,5 rkl raastettua inkivääriä
1 tl suolaa
2 kananmunan keltuaista
1 rkl maissi- tai perunatärkkelystä
1,5 dl valmista Teriyaki-kastiketta (tai itsetehtynä, ohje myöhempänä)

Lisää jauhelihan joukkoon muut ainekset ja sekoita hyvin. Taikinasta tulee melko löysää, joten joudut muotoilemaan pyörykät kahden lusikan avulla (harjoitus tekee mestarin, minun kaksi vikaa pyörykkää olivat oikeasti pyöreitä, maku on pääasia!). Paista pyörykät pannulla runsaassa voissa tai rypsiöljyssä kullanruskeiksi. Kaada teriyakikastike pullien päälle ja keitä n. viisi minuuttia pullia samalla glaseeraten. 


Teriyaki-kastike
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl Mirin-riisiviiniä
1/2 dl vettä
3 rkl ruskeaa sokeria

Kaada ainekset pieneen kattilaan ja kiehauta koko ajan sekoittaen.





JAPANILAINEN KURKKU-PORKKANASALAATTI


400 g kurkkua
ripaus suolaa
1-2 porkkanaa
2 rkl tuoretta inkivääriä
puolikas chili (ilman siemeniä)
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl tummaa sokeria
1 rkl riisiviinietikkaa
+ seesaminsiemeniä (jos maistuu)

Pehmitä kurkku kaulimalla sitä kevyesti, pilko se haluamasi kokoisiksi paloiksi ja ripottele palojen päälle suolaa. Liota inkivääriä kylmässä vedessä n. 10 minuuttia, kuivaa ja pilko pieniksi paloiksi tai raasta. Kuori porkkana ja leikkaa se ohuen ohuiksi tikuiksi, pehmitä tikkuja mikrossa n. puoli minuuttia ja jäähdytä. Pilko chili pieniksi paloiksi (mielellään kumihanskat käsissä). Sekoita kaikki vihannekset, (seesaminsiemenet) ja mausteet sekaisin, tarkista maku. Anna salaatin marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin. Sekoita uudelleen ennen tarjoilua.



japani, kanapullat, salaatti
Nautiskeltiin japanilaiset teriyakibroileripyörykät & kurkku-porkkanasalaatti täysjyväriisin ja valkkarin kera.


Ai niin, alkuperäisreseptit täällä ja täällä. :-)

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Jouluiset Piparkakkucupcaket



piparkakkucupcakes



Mums mums! Kyllä vain, piparkakkucupcakesit eli kuppikakut maistuvat yhtä makoisilta kuin miltä ne näyttävät! 

Cupcakesit ovat sitä lajia, että olin jo kauan miettinyt, että niitä pitäisi tehdä, mutta jostain syystä ajatus oli aina vain lykkääntynyt. Olin kaiketi ajatellut, että ne olisi jollain lailla vaikeita tehdä, mutta ei tosiaan. Ja itse asiassa kuppikakuthan ovat vain hienostuneempi versio perinteisistä muffineista.

Mikä sai minut vihdoinkin leipomaan näitä? Oikeastaan sain leivontainnostuksen siitä, kun ystäväni lähetti linkin kyseisiin kuppikakkuihin, joita päätti itse kokeilla. No kuppikakuthan näyttivät niin herkullisilta ja helpoilta tehdä, että päätin kokeilla ja leipaista niitä syntymäpäivieni kunniaksi! 

Jeps, vuosi tuli taas ikään lisää ja rypyiltähän ei voi välttyä - ryppyjä voi toki saada sileämmiksi syömällä lisää kuppikakkuja ja muita leivonnaisia... :D

Sisareni oli tulossa syntymäpäiväkylään kahden alle kouluikäisen tyttärensä kanssa, ja ajatus osui nappiin - tytöt pitivät kuppikakuista kovin! Maku on herkullinen kyllä, mutta päällyskreemi on Todella makea. 6-vuotias sisarentyttäreni tokaisikin (ison, vaikka pienempiäkin oli tarjolla) kuppikakun syötyään, että: "Miks nää on näin makeita!?" :D Sieltä se tuli suoraan lapsen suusta, kuten totuuksilla on tapana.

Kuppikakkujen kreemistä tuli pinkkiä ja mansikkaista, sillä tavallinen tomusokeripaketti loppui kesken leivonnan ja korvasin 0,5 dl tomusokerista mansikanmakuisella, pinkillä tomusokerilla. Lisäsin sekaan vielä vähän punaista pastaväriä, jotta väristä tuli riittävän pinkki. Aavistuksen mansikkaan taittuva päälliskreemi sopi (ihme kyllä) erittäin hyvin joulun makujen kanssa!

Koska päällyskreemi ei mielestäni ole näiden kuppikakkujen "se juttu" muuten kuin ulkonäöllisesti, niin mietin jo, että näitä voisi tehdä uudelleen niin, että korvaan kreemin ihan vain pikeerillä tai sokeri-vesikuorrutteella. Toimii varmaan hyvin niinkin!

Minulla ei ole cupcake-peltiä eikä -vuokia, joten paistoin omani muffinivuoissa, kaksi päällekkäin. Pysyivät kasassa ihan ok. Kuppikakkuja voi tehdä mineinä, kuten alkuperäisohjeessa, tai sitten normikokoisena. Minulla oli pienehköjä ja keskikokoisia, ja niitä tuli yhteensä 15 kpl. Lopullinen määrä riippuukin vuokien koosta. Alkuperäisohje on täältä.



Pienet herkkusuut kävivät oitis kiinni suurempiin kuppikakkuihin! :D



JOULUISET PIPARKAKKUCUPCAKET (n. 15 kpl)


100 g voita
1,5 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl tummaa ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 tl piparkakkumaustetta (ohje postauksen lopussa)
1 dl piparkakkumurua

Sulata voi, sekoita joukkoon jugurtti ja munat, vatkaa kevyesti. 
Sekoita kuivat aineet (paitsi piparkakkumurut) keskenään, lisää taikinan sekaan, sekoita. 
Murskaa piparkakkuja 1 desilitran verran, ja sekoita ne vielä kevyesti nostellen taikinan joukkoon.
Annostele kaksinkertaisiin muffinivuokiin (jos et omista kuppikakkumuotteja ja -peltejä), paista 175 asteessa n. 20 min ja anna jäähtyä. 

Koristele cupcake-kreemillä tai sokeri-vesikuorrutteella + nonparelleilla :-)



CUPCAKE-KREEMI

50 g voita
4 dl tomusokeria
150 g Philadelphia-tuorejuustoa

(halutessasi pastaväriä)
+ erilaisia nonparelleja

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri (tästä tulee alkuun semmoista hieman hiutalemaista mössöä, ettet ihmettele), lisää kylmä tuorejuusto ja jatka vaahdottamista. Seos kuohkeutuu ihanan ilmavaksi vaahdoksi, jonka voit värjätä halutessasi eriväriseksi. 



piparkakkucupcakes

Tässä on vielä helppo Kotivinkistä bongattu ohje itsetehtyyn piparkakkumausteeseen:

PIPARKAKKUMAUSTE


2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta

Sekoita aineet keskenään ja säilytä ilmatiivissä rasiassa. Valmista piparkakkumaustetta tulee tästä yhteensä kaksi ruokalusikallista. 



maanantai 21. marraskuuta 2016

Herrasväen pikkuleivät - ohje vuodelta 1956!



herrasväen pikkuleivät
Ai ai ai, kuka voisi vastustaa!?!?


Tässä se nyt vihdoinkin tulee, Herrasväen pikkuleipien ohje! The one and only one - ohje on mummoni leivontakirjasta vuodelta 1956. Historian havinaa, jolloin voikin piti pestä ennen leipomista.


werner söderström, keittotaito
Werner Söderström: Keittotaito (1956)

Homman nimi on siis sellainen, etten ole aiemmin leiponut Herrasväen pikkuleipiä ypöyksin. Kun juhlapäivä koitti, eli rakas lapsemme täytti (eilen) puoli vuotta, niin minunhan oli suorastaan pakko leipoa isovanhempien kahvitteluhetkeä varten näitä taivaallisia keksejä!

Nettihän on pullollaan erilaisia ohjeita, mutta luotin siihen, että mummoni peruja olevasta leivontakirjasta ihan varmasti löytyy se aito ja alkuperäinen ohje. Ja niin tekikin, tällä ohjeella mummokin on mitä parhaimmat Herrasväen pikkuleivät leiponut! Ohje vaan on nimeltään jotain vallan muuta... Huomaa ohje nro 1110



Herrasväen pikkuleipien originaaliohje vuodelta 1956.

Punnasin ainesosat digivaa'alla ja mittasin sitten deseinä, niin taikina on jatkossa helpompi tehdä. Tuossa ohjeessa taikinaa EI lepuuteta jääkaapissa ennen pikkuleipien valmistusta, mutta minä tein sen aikatauluhaasteiden takia. Eipä tuo taikina näyttänyt lepuuttamisesta kärsivänkään. Päin vastoin, oli niin maukasta, että kihlattu söi ison osan taikinasta suoraan leivontapöydältä... Hedelmävoita en alkanut keittelemään, vaan oioin ja sivelin pikkuleipien väliin valmista vadelmahilloa.

Olen maistanut vallan mauttomiakin Herrasväen pikkuleipiä, ja se on jo ihme! Pinnasta uupui sokeri (se kuuluu Herrasväen pikkuleipiin!) ja veikkaan, että leivonnassa oli käytetty aidon voin sijaan margariinia. Jos leivotaan, niin sitten leivotaan kunnolla, eli tätäkään taikinaa ei sitten millään margariinilla pilata (kuten ei mitään muitakaan taikinoita).


Hyväksi pikkuleipämuotiksi osoittautui mikäs muukaan kuin alkoholimitta! Suosittelen muillekin! ;)



alkoholimitta, keksimuotti, herrasväen pikkuleivät
Alkoholimitta toimii loistavasti pikkuleipämuottina!


HERRASVÄEN PIKKULEIVÄT (n. 40 kpl)


250 g voita
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
1 kananmuna
6 dl vehnäjauhoja

täyte:
hilloa mielesi mukaan, itse käytin vadelmahilloa

pintaan:
sokeria

Vaahdota voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kerma, kananmuna ja vehnäjauhot. Kauli taikina vehnäjauhoja apuna käyttäen ohueksi, n. 4 mm paksuksi levyksi, josta otat pyörellä muotilla paloja. 

Paista 200-asteisessa uunissa (kiertoilma 180) n.8-10 minuuttia, kunnes pikkuleipien reunat alkavat saada väriä pintaan.

Sivele pikkuleipien pintaan hilloa niiden ollessa vielä lämpimiä, sokeroi kauttaaltaan. 

Varo syömästä liikaa.


herrasväen pikkuleivät
Voilá!


Herkulliset Suklaaraitacookiet

SUKLAARAITACOOKIET 25 kpl 200 g voita 2 dl fariinisokeria 2 dl sokeria 2 kananmunaa 1 tl vaniljasokeria 5 dl vehnäjauhoja 1 tl...