lauantai 22. huhtikuuta 2017

Nopea Kauravuokaleipä



Haaveilin tiistaina yömyöhään tuoreesta kauraleivästä. En kuitenkaan jaksanut nousta tekemään perustaikinaa, joka olisi ollut aamulla valmis leivottavaksi, joten päätin ottaa keskiviikkoaamuna riskin. 

Leivoin leivän kohottamatta taikinaa tuplana, kuten normaalisti on tapana. Sen sijaan sekoitin nopeasti taikinan, ja laitoinkin sen suoraan leivinpaperitettuun kakkuvuokaan, jonka siirsin mikroon (vedoton paikka) nousemaan puoleksi tunniksi. 

Leivänhän olisi hyvin voinut paistaa ilman vuokaakin tai nimenomaan leipävuoassa, mutta halusin kokeilla pyöreää kakkuvuokaa ja nähdä, millainen siitä tulisi ja kypsyisikö se hyvin. Olen nimittäin miettinyt, että tekisin pyöreän voileipäkakun itsetekemään leipään. 

Tässä tuli nyt testattua parikin juttua. Kyllä kannatti! Vaikka taikinaa ei vaivattu eikä tuplakohotettu, niin leivästä tuli aivan älyttömän maukasta! Siis Todella hyvä, ja aion tehdä tällä tavoin leipää jatkossakin, ehdottomasti! Eihän leipä tietenkään vedä vertoja äidin leivinuunissa paistamille kaurarieskoille, mutta kova kakkonen!




Leipä muistuttaa suurta hampurilaissämpylää! :D


NOPEA KAURAVUOKALEIPÄ


3 dl vettä (42-asteista)
1 tl suolaa
luraus siirappia
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 kananmuna

Sekoita suola ja siirappi veteen, lisää sitten kaurahiutaleet, kananmuna, ja lopuksi kuivahiiva & vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se leivinpaperitettuun, pyöreään kakkuvuokaan (halkaisijaltaan n. 20 cm). Laita vuoka mikron sisään puoleksi tunniksi, niin taikina kohoaa hyvin (älä käynnistä mikroa!). Paista leipää 200-asteisen uunin alatasolla 30 minuttia. Jos pystyt, niin anna leivän jäähtyä hetki ennen korkkaamista!


Maukasta ja helppoa! ;)



En malttanut odottaa, että leipä jäähtyisi - voi suli ihanasti leivän pinnalle :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herkulliset Suklaaraitacookiet

SUKLAARAITACOOKIET 25 kpl 200 g voita 2 dl fariinisokeria 2 dl sokeria 2 kananmunaa 1 tl vaniljasokeria 5 dl vehnäjauhoja 1 tl...