perjantai 11. marraskuuta 2016

Raikas jugurttikakku (glut.)


jugurtti, jugurttikakku


Onko täällä muita maustamattoman jugurtin ja juustokakkujen ystäviä?  Tykkään molemmista. Eniten ehkä kuitenkin maustamattomasta jugurtista, täysrasvaisena. Joko partaäijää (Lindahlsin turkkilainen jugu) tai Lidlin vastaavaa versiota. Kreikkalaisetkin ovat ok. 

Jääkaapissa oli taas puoli purkkia turkkilaista, ja mieleni teki leipoa, etenkin kun oli taas vieraita tulossa. Olen ennenkin tehnyt jugurtista hyytelökakkuja, sillä ne ovat raikkaampia kuin tuorejuustoon tehdyt, ja jääkaapissa kun on yleensä jugurttia, tuorejuustoa harvemmin. Jos inspiraatio iskee, niin kakkua varten ei (välttämättä) tarvitse lähteä kauppaan. 

Jugurttikakun makua voi varioida kakunpäällisillä. Tarkoituksena oli pilkkoa kakun koristeeksi persimoneja, mutta ne olivatkin vielä raakoja, joten kypsä ja erittäin makea ananas ajoi asian oikein hyvin.

Jugurtti oli kakkuun muutenkin nappivalinta, sillä miespuolinen vieras olikin yllätyksekseni hieman ruokarajoitteinen. Kakun nähtyään ilme hetkeksi jähmettyi ja sitten alkoi kyselytulva: "Ei kai siinä ole tuorejuustoa? Entäs rahkaa? Ei kai piimää!?" Juu ei ole mitään niistä, ja niin söi herrakin tyytyväisenä kakkupalansa!

Modifioin reseptiin pariakin netissä olevaa ohjetta sekä Syötävän hyvä -blogista että Kotikokki-sivustosta. Vielä ehtii tekemään isänpäiväksi, etenkin kun kakku on parasta vasta seuraavana päivänä leipomisesta! 

Ai niin pari varoituksen sanaa: kakun pohjataikina maistuu sellaisenaan vaarallisen hyvälle, eli kannattanee tehdä se tuplana ja syödä puolet, niin päätyy kakkupohjaankin osa taikinaa! Ja varaa vispaamiseen riittävän suuri astia, ettei käy kuten minulle - rapatessa roiskuu ja liivateseosta oli ikkunoissa saakka... :O


jugurttikakku, hyytelökakku
Rapatessa roiskuu!



RAIKAS JUGURTTIKAKKU (glut.)


pohja:
2,5 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
75 g voita

täyte:
4 dl turkkilaista jugurttia (paksua)
2 dl kermaa
3 liivatelehteä
1 iso luomusitruuna (tai 2 pientä)
8 rkl hunajaa
2 tl luomuvaniljasokeria
+ lisäsokerit oman maun mukaan

Laita liivatteet likoamaan jääkylmään veteen. Sekoita kattilassa pohjan täyteaineet, kunnes voi on sulanut. Painele seos leivinpaperitetun irtopohjavuoan pohjalle. Paista pohjaa 200-asteessa 10 minuuttia, kunnes pohja alkaa karamellisoitua. Paistaminen ei ole välttämätöntä.

Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista sitruunasta mehut. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään jugurtti, sitruunankuoriraaste, hunaja ja vaniljasokeri. Lämmitä sitruunanmehu kuumaksi, vispaa siihen erikseen liotetut liivatelehdet (esim. haarukalla nopsaan sekoittaen), ja kaada valmis seos ohuena nauhana jugurttiseokseen koko ajan nopsasti sähkövatkaimella vatkaten. Kääntele seokseen valmiiksi vaahdotettu kerma. Tarkista maku - jos ei sinun makuusi riittävän makeaa, lisää sokeria.

Kaada seos jäähtyneen pohjan päälle, ja laita jääkaappiin min. 4 tunniksi, mielellään annat jähmettyä seuraavaan päivään. Koristele haluamillasi tuoreilla hedelmillä & muilla koristeilla, itse heittelin sekaan kullan värisiä, pehmeitä sokerikuulia.




hyytelökakku, kakku, jugurttikakku, jugurtti
Jugurttikakun kruunaa tuoreet hedelmät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herkulliset Suklaaraitacookiet

SUKLAARAITACOOKIET 25 kpl 200 g voita 2 dl fariinisokeria 2 dl sokeria 2 kananmunaa 1 tl vaniljasokeria 5 dl vehnäjauhoja 1 tl...